Mitä kirjaa käytetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon laulukirjana?
Virsikirja.
Mitä diakonia on?
Palvelua
Mihin liittyy kymmenen käskyn kolme ensimmäistä käskyä?
Jumalan rakastamiseen
Kuka on Raamatun mukaan luonut maailman?
Jumala
Mikä messussa on erilaista verrattuna muihin jumalanpalveluksiin?
messussa vietetään ehtoollinen
Kuka johtaa seurakunnan musiikkityötä esimerkiksi kirkon jumalanpalveluksissa?
Kanttori eli kirkkomuusikko
Mihin Yhteisvastuulla 2024 kerättiin rahaa?
Yhteisvastuun tuotot käytetään syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseen.
Mikä on käskyistä tärkein ja miten se menee?
Rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi
Ketä voi luonnehtia sanoilla ihminen ja Jumala?
Jeesus
Kuka on asettanut sakramentit?
Jeesus
Mistä näet jumalanpalveluksessa laulettavien virsien numerot?
Virsitaulusta.
Mitä pitää tehdä kun tapaat maassa makaavan henkilön?
auttaa, pysähtyä katsomaan mikä on hätänä, soittaa 112
Mitä kirjoja Uudessa Testamentissa on?
evankeliumit, [apostolien] teot, kirjeet ja Ilmestyskirja
Mikä on helluntain aihe?
Pyhän hengen vuodattaminen sekä kirkon syntymäpäivä.
Mihin kasteessa liitytään?
Kastettava liittyy seurakunnan jäseneksi.
Kun pappi laulaa/lausuu "Herra olkoon teidän kanssanne," mitä seurakunta vastaa?
Niin myös sinun henkesi kanssa.
Kuka on lähimmäinen?
Jokainen meistä
Sano yhdellä sanalla: mistä Raamattu kertoo (siis KOKO Raamattu)?
Pelastus [-historia]
Mitä persoonia Kolminaisuudella on ja mitkä ovat heidän tehtävänsä?
Isä = Luoja, Poika = Lunastaja /Pelastaja /Vapahtaja, Pyhä Henki = Pyhittäjä / herättää meissä uskon
Kun olet käynyt rippikoulun ja sinut on konfirmoitu, mitä oikeuksia sinulla on? Nimeä kolme.
Voit toimia kummina, oikeus kirkolliseen vihkimiseen ja oikeus käydä itsenäisesti ehtoollisena.
Mikä on ensimmäinen virsi virsikirjassa?
Hoosianna
Mikä on diakonissa?
Sairaanhoitaja koulutuksen käynyt diakoni
"Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä." - Mistä psalmista tämä on?
Psalmista 139 (14. jae).
Lausukaa uskontunnustus.
Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän
Mitä eri osia ("pääotsikot") messussa on?
Johdanto, Sana, ehtoollinen, päätös.